21/2018 Lapikkaan vuosikatsaus

Aijai, allekirjoittaneelle koitti kesäloma. Nyt onkin hetki hieman pysähtyä ja muistella kulunutta vuotta. Vuosi oli jälleen kerran aivan mahtava, ja oli huikeaa saada tutustua uusiin lapikaslaisiin ja saada uutta verta taloon.

Eletään elokuun loppua 2017 ja yliopiston edessä kuhisee. Uudet fuksit ovat saapuneet tänne Pohjolaan. Syksy on tunnetusti vauhdikasta aikaa sekä uusille, että vanhoille opiskelijoille ja Lapikkaan syksy lähti jälleen vauhdikkaasti käyntiin perinteisesti Pönttäreiden merkeissä. Pönttärit ovat monesti juuri se ensimmäinen tapahtuma, jossa uudet, innokkaat tulokkaat tapaavat jo hieman urautuneempaa opiskelijakuntaa. Itse viinit olivat tänäkin vuonna täysin 5/5. Itse syksy eteni tästä vauhdikkaasti eteenpäin fuksiaisten, fuksisitsien ja pesäpalloilun merkeissä.

Syksyn taittuessa talveen pidettiin rakkaan ainejärjestömme vuosijuhlat. Marraskuisena iltana kansa kokoontui Valdemariin juhlistamaan jo huimaa 42-vuotiasta ainejärjestöä, joka on siis koko yliopiston vanhin, jopa vanhempi kuin itse Lapin yliopisto. Vuosijuhlissa olikin jälleen kerran aivan mahtava ja arvokas tunnelma! Erityisesti pitää vielä kiittää Valdemarin henkilökuntaa, kaikkia kutsuvieraita, sekä tietenkin kaikkia ihania lapikaslaisia jotka osallistuivat tähän yhteiseen juhlaan.

Lapikkaan uusi hallitus valittiin vain pari viikkoa vuosijuhlista Lapikkaan pikkujouluissa. Uusi hallitus alkoikin heti hommiin, ja joululomien jälkeen alkoi armoton valmistautuminen ja hypetys Talvipäiviä kohti. Fuksien saatua haalarinsa pidimme vielä helmikuun puolella TP-etkot, jossa villeimmät tornarit ja TP-tarinat soljuivat keskustelun lomassa sinne tänne. Itse tapahtumaan lähdimme 23.2. kukonlaulun aikaan, ja Talvipäivistä kerrottakoon, että se mitä Talvipäivillä tapahtuu, kuulet kaverilta TP-etkoilla.

Kevät rullasi meillä mallikkaasti eteenpäin, joskin ymmärrettävästi osa joutui havahtumaan vielä tähän meidän todelliseen päämäärään; tässähän pitäisi opiskella. Hampaat irvessä kaivettiin niitä viimeisiä opintopisteitä, kurssipäiväkirjoja, portfolioita ja korvaavia tehtäviä kahden vuoden takaa, mutta silti muistettiin välillä myös pitää hauskaa. Keväällä oli jälleen lukuisia yhteisiä hetkiä, ja myös poikkitieteellisiä tapahtumia, kuten pääsiäissitsit Jalojen Villien kanssa. Kymmenpäiväinen vappu oli taas kyllä täysin omaa luokkaansa ja sielläkin oli mahtavaa nähdä Lapikkaalta kovaa osallistumista kaikenlaisissa tapahtumissa, sekä etenkin itse vappuparaatissa.

Tähän tekstiin on mahdotonta kirjoittaa kaikesta mitä teimme ja koimme tänä vuonna, sillä tekemistä ja tapahtumia oli aivan mahdottomasti. Muistimme myös kuitenkin säännöllisesti huoltaa kehoamme erilaisilla urheilutapahtumilla, kuten vuoden aikana pyörineen Lastukkaan palloilun merkeissä, KTK-Kuninkuuscup Lastua vastaan, korkeakoulujen urheiluturnaukset, sekä aivan vaan kavereiden kanssa pelaillessa ja höntsäillessä. Myös laavuilua tuli järjestettyä sekä rentoa yhdessäoloa lautapelien merkeissä.

Lopuksi tahdon toivottaa jokaiselle oikein aurinkoista ja rentouttavaa kesää. Nähdään taas viimeistään syksyllä uusien lapikasmaisten seikkailujen merkeissä!

– Peku

Advertisements

13/2018 – Iloista pääsiäistä

Kulkiessani kiirastorstain iltapäivänä yhden aikoihin yliopistomme käytävillä huomasin iloisen puheensorinan jo hiljentyneen. Luennot ja harjoitukset olivat tältä viikkoa ohitse ja monet opiskelijat olivat jo matkalla kotipuoleen pääsiäisen viettoon. Itsellänikään ei ollut tänään oppitunteja vaan kävelyni kulki kohti makoisaa Petronellan lounasta.

Keskiviikkona Lapikas ja Jalot Villit järjestivät pääsiäissitsit. Teeman mukaisesti Wiljamiin oli kokoontunut tipuja, pupuja, noita-akkoja ja muita otuksia. Iltaa vietettiin iloisissa pääsiäistunnelmissa. Ja mitä sitsit olisivatkaan olleet ilman rankkuja. Illan aikana näimme muun muassa progressiivisia baarimikkoja ja ikimuistoisen rap-esityksen. Hauskaa oli ja suklaamuniakin löytyi.

Autossa istuessani radion uutistenlukija kertoi lomaliikenteen ruuhkista. Muistakaa siis jokainen maltti liikenteessä. Matkallani kohti etelää vastaan saapui pitkiä letkoja autoja suksiboksit katoillaan. Laskijoille onkin luvattu hienoa säätä viikonlopuksi. Tätä kirjoittaessani aurinko paistaa myös länsirannikon kauniissa Porissa. Keittiöstä työhuoneeseen kantautuu mahtava tuoksu. Oikein aurinkoista ja iloista pääsiäistä jokaiselle!

– Vili