45/2018 – Kuukauteni psykopaattina

Lokakuun ehtoopuolella syystä tai toisesta tuli netissä vastaan Iltalehden uutinen vuodelta 2012, joka käsittelee somen ulkopuolelle jäämistä. Uutisessa mainitaan muun muassa, että hälytyskellojen tulee soida mikäli treffikumppani ei ole Facebookissa, ja että monet työpaikat suhtautuvat jo epäilevästi ihmisiin joita ei löydä somesta. Uutinen on jo 6 vuotta vanha, mutta mielestäni somen merkitys yhteiskunnassa on kasvanut merkittävästi noista ajoista, joten sisältö on edelleen merkityksellistä.

Sain artikkelista pienoisen kiukunpuuskan, ja ryhdyin itse pohtimaan omaa esiintymistäni sosiaalisessa mediassa ja sen merkitystä elämääni. Facebookiin olen liittynyt jo kymmenisen vuotta sitten, Instagramiin ja Snapchatiin olen siirtynyt muutaman viime vuoden aikana. Ennen näitä IRC-Galleria oli kovin juttu ikinä, joten olen roikkunut erinäisissä sosiaalisissa medioissa jo varmaan lähes 15 vuotta.

Nykyään somettamiseni on lähinnä sitä, että tylsyyden estämiseksi selailen uusimmat meemut instasta ja vilkaisen kavereiden metkut snäpistä. Vaikka aikaa tuli vietettyä puhelimen ruutua tuijottaessa, niin itselleni tämä tuntui kuitenkin melko vähäiseltä, joten päätin viettää somettoman kuukauden tässä marraskuussa. Vedin puhelimeni maksimivirransäästötilaan, ja puhelimessani ei ole muuta somea käytössä kuin Whatsapp. Joitakin pakollisia asioita hoitaakseni soin itselleni vapauden käydä vilkaisemassa Facebook korkeintaan kerran päivässä.

Ainakaan minusta vielä ei tullut psykopaattia (johtuu myös siitä että profiilini ovat edelleen olemassa, vaikkakaan ei aktiivisia), mutta hulluimmaksi itseni tunnen iltaisin jos uni ei meinaa tulla silmään. Vanhasta tottumuksesta otan puhelimeni esiin, mutta päivän polttavien meemujen sijasta luen uutiset ainakin kolmeen kertaan ja ehkä vilkaisen joitain urheilusivustoja, nettiselain kun puhelimessa on vielä käytettävissä. Some on eittämättä muuttanut päivärutiinejani viimeisten vuosien aikana sen verran, että ajattelematta tulee puhelin otettua esille vaikka mitään nähtävää siellä ei olisikaan. En kuitenkaan ole kokenut jääneeni mistään paitsi, isomman kuvan asioista päinvastoin olen jopa paremmin perillä nyt kun en tuhlaa aikaani ruoka- ja matkakuvien selailuun tai YouTubeen. Oloni on jopa vapautunut, kun näin parin viikon jälkeen puhelimen läsnäololle on koko ajan vähenevissä määrin tarvetta.

Suosittelenkin kaikille pitämään hieman taukoa somesta. Huomattavasti vähemmän tulee ajateltavaa, ja sekin kohdistuu johonkin järkevämpään tekemiseen. Kouluhommia tulee hoidettua yllättävän hyvin, ja siivous auttaa myös tylsyyden lääkkeeksi. Harkitsen jo vakavasti luopuvani ainakin osittain somesta tämän kuukauden jälkeen. Noin niinkuin aikaisena joululahjana itselleni.

Peku

Advertisements

38/2018 – Syyssunnuntain tajunnanvirtaa

Pidän kovasti kliseillä leikittelystä ja enkä tiedä miten tällä kertaa kuvailisin sitä väriloistetta, jonka puiden lehdistä paenneet klorofyllit saavat aikaan. Ruska hiipii taas meidän luoksemme ja siten on usein tapana ilmoittaa, miten syksy onkaan saapunut. Vuodenajoista syksystä pidän varmaan vähiten huonojen kelien ja luonnon melankolian vuoksi. Toisaalta nuo värikkäät puut auringonpaisteessa ja harmainakin päivinäkin ovat tavattoman kauniita. Ja tuntuvathan kauniit päivät entistä kauniimmilta, kun väliin on niitä huonoja kelejä…

Äh, piti keskeyttää kirjoittaminen, sillä olin unohtanut ottaa hirvenjauhelihan pakkasesta sulamaan. Siitä mainiona aasinsiltana mieleeni tulikin, mitä kaikkia hyviä puolia syksyssä onkaan. Lukuvuoden alkamisen tuomien vanhojen ja uusien kaverien näkemisen sekä mahtavien tapahtumien lisäksi syksyyn liittyy monia mukavia tekemisiä. Etenkin metsällä käynti ja lätkän seuraaminen ovat sydäntä lähellä.

Liikunnalliset aktiviteetit kuuluvat myös olennaisesti syksyyn ja tällä viikolla vietettiinkin Lapin yliopiston hyvinvointiviikkoa. Tiistaina Sport Approilla pääsi kokeilemaan yhtä sun toista hauskaa liikuntamuotoa. Korkeakoululiikunnasta voit lukea lisää vaikkapa vanhasta kirjoituksestani http://lapinyliopisto.blogspot.com/2017/10/sahlaysta-syksylla.html 

ja täältä löydät koko tarjonnan https://blogi.eoppimispalvelut.fi/korkeakoululiikunta/

Samalla kannattaa ehdottomasti tutustua Lapin yliopiston Opiskelijaelämää-blogiin. Kirjoittavat eri tiedekunnista kertovat meiningistä täällä Rollossa. Ota blogi haltuun osoitteesta: http://lapinyliopisto.blogspot.com/

Perjantaina vietettiin Lapikkaan fuksisitsejä lapsuuden haaveammattien hengessä. Paikalle oli saapunut muun muassa patologi, lentoemäntä, Hämähäkkimies sekä muutama poliisikin. Sitsien säännöt ja tavat tulivat hyvin tutuiksi illan edetessä iloisten laulujen raikuessa. Ekaluokkalaisemme käyttäytyivät varsin hyvin siihen nähden, miten kokeneemmat sitsaajat sortuivat suoranaisiin kardinaalivirheisiin. Emännät olivat valmistaneet maistuvan kolmen ruokalajin menun, josta saimme nauttia. My Heart Will Go Onin jälkeen ilta jatkui Rovaniemen syksyiseen yöhön.

– Vili, päätoimittaja

36/2018 – Mies keittiössä osa 1

Tyttökaveri lähti reissuun ja minä jäin yksin kotiin viikonlopuksi. Onneksi kekseliäänä sällinä en jäänyt keittiössäkään toimettomaksi, ja pidinkin lauantaina oikeaoppiset illallisjuhlat ystävilleni.

Tarkkana rahankäyttäjänä suunnittelin illallisen opiskelijan lompakolle optimaaliseksi, eikä raaka-aineita lopulta tarvittu kuin kolme:

20180908_195245.jpg

Ensiluokkaiset raaka-aineet ovat kaiken kokkauksen tärkein ominaisuus. Itse suosin länsinaapurista noudettua pikamakaronia koska kokkaan nälkäisenä ja silloin ei ole aikaa odotella turhaan. Myös ruokakerman valinta on täysin omista mieltymyksistä riippuvainen, itse tykkään tästä.

Ruoan tekovaiheita on kutakuinkin kolme.

  1. Ruskista ja mausta jauheliha

20180908_195636.jpg20180908_195934.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2. Lisää ruokakerma.

20180908_200404.jpg

3. Lisää keitetty makaroni.

20180908_200503.jpg

 

Ai että! Tämä ateria taipuu aina krapulan lievittämisestä vaikutuksen tekemiseen ensitreffeillä. Perinteisesti tähän ei kuuluisi tuo ruokakerma, mutta tällaisella pienellä kulinaristisella twistillä saadaan tähän herkkuun aivan uudenlaisia sävyjä. Myös sipulia voi laittaa, minulla ei sattunut kaapissa olemaan sitä tähän hätään.

Otahan siis tästä kermaisen liha-makaronipaistoksen ohjeet haltuun, kokeile itse kotona ja rakastu! Ensi kerralla kerron teille kuinka valmistetaan korppujauhoa semipuhtaista raaka-aineista.

32/2018 – Lapikkaan kesäkiertue osa 5: Turku

Moikka ja terveisiä täältä Turun liepeiltä!

– Miten kesä on edennyt?

Jos vastaan kesäopintojeni puolesta, niin vastaus on yksinkertainen: ei ole edennyt. Tästä en suinkaan syytä itseäni vaan hellekesää, jalkapallon MM-kisoja, auringossa kuumenevaa tietokonetta ja liian hyviä mökkeilyolosuhteita.

Muutenhan kesä lähti käyntiin sillä, että etelän tyttö palasi kiltisti VR:n kyydillä takaisin Turkuun ja äidin nurkkiin Littoisiin. Kesäkuu vierähti mökkeillessä, heinäkuun alussa kävin pyörähtämässä Rovaniemellä, tutustumassa Kajaaniin ja palasin lähtöpisteeseen mökille Paraisille. Heinäkuuhun mahtui lisäksi pari reissua Tampereelle ja pari päivää Helsingissä. Loppukuu meni jälleen mökkeillessä ja elokuun viides päivä lähdin Kreetalle, josta palasin tänään syömään äidin ruoat ennen paluuta Rovaniemelle.

Kesään on mahtunut monia maisemia ja paljon reissaamista. Kuunvaihteessa tajusin, että olen kuukauden verran elänyt matkalaukusta käsin, joten odotan jo innolla, että pääsen takaisin kotiin Rovaniemelle. Kaverit, arki ja yliopistoelämä alkavat olla jo melko kaivattuja muutaman kuukauden onnistuneen lomailun jälkeen.

LRM_EXPORT_20180811_210302

– Entä mitä suunnitelmia on ennen syksyä?

Kokeilen voiko kolmen kuukauden kesäopinnot tiivistää kolmeen viikkoon. Tällainen rutistus vaatii oikeanlaiset ei niin aurinkoiset ja loma-aivoja hellivät olosuhteet, joten perjantaina pitäisi suunnata takaisin Rovaniemelle ja yliopiston kirjastoon. Lisäksi LYYn edustajisto aloittelee syksyn tehtävissään jo paria viikkoa ennen opintojen jatkumista, joten niissä pääsee vaikuttamaan jo ennen opintojaLRM_EXPORT_20180811_205749

– Mitä odotuksia on ensi lukuvuodelta?

Odotan ja oletan Kelan tavoin valmistuvani kandiksi, selvittäväni mitä sivuaineita oikeasti haluan lukea, kun kaikkea ei voi saada, vaikka haluaa ja toivon myös onnistuvani säilyttämään kunnon opiskelurytmin pidemmälle kuin helmikuulle.

Alkusyksy on myös tietenkin jännä vaihe vanhemmallekin opiskelijalle, kun uudet opiskelijat tulevat ja itse pääsee seuraamaan, kun fuksit aloittelevat elämänsä parasta aikaa.

Mun kesä loppuu ja niin loppuu myös Lapikkaan kesäkiertue. Nauttikaa vielä viimeisistä kesäpäivistä ja törmäillään syksyllä!

Terkuin Oona, VPJ ja edunvalvontavastaava

1108-2018-0926165024366402523

31/2018 – Lapikkaan kesäkiertue osa 4: Kemi

Huom! Juttu sisältää kemiläistä huumoria

Erittäin punaista kesäiltaa Kemingradista, täältä Perämeren pe*seenreiästä, Suomen Monacosta. Saatatte kyseenalaistaa kyseisen alueen elin- ja asutuskelpoisuuden sekä elämän edellytysten täyttymisen, mutta noin 21 000 kommunistin ja Jope Ruonansuun lisäksi Kemistä tulee myös muutama ihminen – perimätiedon mukaan. Tällä kertaa Kesäkiertue 2018 on päätynyt Lounais-Lappiin, Kemiin (jos ei vielä käynyt selväksi). Toimittajananne kiertueella toimii tällä kertaa omaa Lerpake-neitsytmatkaansa toimittava 4. vuosikurssilainen Niko Haataja, hallituksen kulttuuri- sekä fuksivastaava.

Mites kesä on mennyt?

Olen viettänyt nyt kolmatta kesää putkeen leirikesää. Heti viimeisten opintojen päätyttyä keväällä aloitin työt Kemin seurakunnalla. Työrupeama sisälsi reilun viikon toimisto- ja suunnittelutyötä, neljä viikon mittaista rippileiriä (sisältäen konfirmaatiot) sekä yhden palautekeskustelun. Leireillä pidin huolta pääsääntöisesti siitä, että kitara ja laulu soi silloin kun piti. Siinä ohella pääsin pitämään myös pari oppituntia, suorittamaan kurinpitotoimenpiteitä ja viettämään aikaa nuorten parissa. Soiteltuani neljä viikkoa samoja noin 10-15 biisiä reilun 130 laulun kirjasta, kohdattuani samat ryhmäytymisen ja draaman kaaret joka viikko, nähtyäni isosten samat sketsit ja näytelmät yhä uudestaan ja seurattuani neljän viikon ajan eristyksistä somen välityksellä sitä kuinka kaverit nauttivat kesästä, festareista ja ulkomaanmatkoista mietin, miksi minä taas tähän ryhdyin? Eihän tästä edes makseta niin hyvin! Heinäkuun puolivälillä muistan aina syyn. Kesän vuokrat on maksettu ja istun meren äärellä terassilla kylmä huurteinen käsissäni ja kuuntelen livenä akustista bluesia. Viimeisen puolentoista viikon aikana olen käynyt töissä vain yhden parin tunnin palaverin verran ja koko loppu kesä on lomaa. Ai että!

kuva 1
“Työhönsä paneutuja”, isosen ikuistama ainoa kuva minusta rankan leirityön äärellä

Jotta kesä ei olisi aivan tyhjä töiden jälkeen, on minun pitänyt itse keksiä itselleni tekemistä – Kemissä. Voiko täällä edes tehdä mitään? Leirirupeaman päätteeksi lähdin jälleen leirille, tosin tällä kertaa itse leiriläiseksi. Kemissä kohta 10-vuotisjuhlaa nauttiva bändileirille oli jälleen mukava mennä rikkomaan vähän oman mukavuusalueen rajoja. Ensimmäistä kertaa elämässä olin osallisena tekemässä räppibiisiä – joka myös äänitettiin. Kappale saattaa tulla myös julkiseen levitykseen, mutta kuka sen muka haluaa kuulla? En minä ainakaan.

kuva 2
Studiolla
kuva 3
Petri Nygård vai Niko Haataja?

Välillä myös vasemmistolaista punaviherkuplaa tulee rikkoa ja muistuttaa elämästä vanhempien nurkkien ulkopuolella. Lähdin siis katsastamaan omaa asuntoani, kuukauden aikana kertynyttä lasku-ulosottovirasto-kela akselin kirjepinoa sekä elvyttämään kesälomalla ollutta JKT bändiä! Parit roudaukset, hillittömät treenit ja pumppumme oli valmiina kesäkiertuetta varten. Hurjan yhden keikan pituinen kiertue kesti koko viikonlopun ja jälkipuintia tapahtui vielä maanantainakin. Huhhuh! Mielenterveyden palauttaminen takaisin entiselleen vaati erittäin paljon, nimittäin kolme reissua Rovaniemen Freija-kissakahvilaan! Kolmen päivän kissanpaijauksen jälkeen koin olevani valmis palaamaan Kemiin kohti kotikylän Satama Open Air -festareita, joissa toimin toisena päivänä talkootyöläisenä kulissien takana.

View this post on Instagram

Bäk in pisness 😎 kesätauko paketissa #pekkalaurila

A post shared by JKT (@jkt_virallinen) on

kuva 4
Kissakuiskaaja

”Mites sillä teidän PS Kemillä menee Veikkausliigassa??”
– lähes suora lainaus päätoimittajaltamme Vililtä

kuva 5

On PS Kemi kuitenkin jotain hyvääkin tähän kesään tuonut. Juhannusviikolla Kemi isännöi Jänkäderbyä, jonka jälkeen kausikortilla pääsi katsomaan ilmaiseksi mm. meidän kylän omien poikien bändiä Sonata Arcticaa! Ei ole kemiläinen, jos ei näe Sonataa kerran kesässä.

Mitä suunnitelmia on ennen syksyä?

Ei mitään. Kaikki mahdollinen on tehty.
Paitsi Lapin reissu, sellaiselle lähden tässä mahdollisesti vielä ennen arkeen palaamista. Minä, tie, kaksi kaveria ja teltta – Brokeback Moustain 2.

Mitä odotuksia on ensi lukuvuodelta?

Yritän säilyttää opinto-oikeuteni ja Kelan tukeni. Odotan innokkaana Lapikkaan tulevia tapahtumia, joissa pääsen näkemään kaikkia ihania kavereita ja tuttuja sekä luomaan uusia suhteita! Lisäksi jännitän ja odotan fuksivastaavan roolini toteuttamista uusien opiskelijoiden parissa.
Kandi voisi myös valmistua edes yhtä sutjakkaasti kuin tämä blogikirjoitus.

Nauttikaa kesästä kun sitä vielä riittää ja nähdään syksyllä, jos selviän sinne asti!

– Niko ”nikkelimarkka” Haataja

30/2018 – Lapikkaan kesäkiertue osa 3: Helsinki, Turku ja muutama muu

PJ:n kesätervehdykset kaikille! Lapikkaan kesäkiertue on siirtynyt Porista takaisin Rovaniemelle! Täällä jopa porot ovat lähteneet Valdemarin rantaan aurinkoa ottamaan muiden kesälomalaisten joukkoon.

Miten alkukesä lähti käyntiin?

Otsikkokin jo viittasi siihen, että kesä on sujunut muuallakin kuin Rovaniemellä. Kesän olen viettänyt töissä junan ravintolavaunussa. On tullut suhattua ympäri Suomea niin Helsingissä kuin Turussakin asti! Tuttuja opiskelijakasvoja onkin näkynyt nauttimassa ravintolavaunun antimista.

Festarikesä on jäänyt melko olemattomaksi viikonloppuun painottuneiden työvuorojen takia. Nostalgiaa pääsi kuitenkin fiilistelemään ystäväni kanssa Tammerfesteilla Nylon Beatin keikalla.

Entä mitä suunnitelmia on ennen syksyä?

Muutama essee pitäisi viime keväältä kirjoitella loppuun ennen syksyn opintojen alkamista. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää…

Ja kuten meidän rahastonhoitaja-Anni jo aiemmassa postauksessaan kirjoitti, lähdemme elokuussa reissuun Kosille! Mukava rentoutumisviikko ennen syksyn opintojen ja opiskelijaelämän alkamista.

Mitä odotuksia on ensi lukuvuodelta?

Itselläni alkaa 4. opiskeluvuosi ja kandin paperitkin ovat jo muutamaa kurssia vaille taskussa. Tulevalta syksyltä odotan uusia innostavia kursseja, loistavia opiskelijatapahtumia, uusiin ihmisiin tutustumista sekä ennen kaikkea kahvila Meidän Lovisan tomaattivuohenjuustokeittoa.

Alkusyksyn tapahtumista odotan ehdottomasti eniten Pönttäreitä. Kuulin villiä huhua, että fuksipojat vuosimallia 2017 ovat ihan näillä näppäimillä laittamassa viinejä porisemaan. Syksylle on suunniteltu myös poikkitieteellisiä tapahtumia yhdessä muiden ainejärjestöjen kanssa, jipii!

Mitä Lapikkaalle kuuluu?

Puheenjohtajavuoteni alkaa olemaan puolivälissä. Lapikas on kokenut parin viime vuoden aikana vaikeita asioita, joita edelleen joudumme selvittelemään. Olemme olleet melkoisen myllerryksen pyörteissä, mutta emme ole antaneet sen häiritä jäsenetujen tarjoamista lapikaslaisille. Taloudelliset paineet ovat teetättäneet paljon lisätyötä hallituksella. Onneksi hallituksemme on täynnä aktiivisia, osaavia ja innokkaita opiskelijoita! Hallituksemme ei kuitenkaan olisi selvinnyt ilman muiden ainejärjestöjen tukea, muita opiskelijoita sekä ennen kaikkea lapikaslaisia. Minusta ainakin tuntuu, että Lapikasyhteisömme on entistä tiiviimpi ja onkin ihanaa saada joukkoomme uusia opiskelijoita. Uudet fuksit, tervetuloa raksansiniseen joukkoomme!

Asiat alkavat kuitenkin selkeytyä ja syksyllä infoamme jäsenistöämme tilanteesta. Sen voin kuitenkin luvata, että tapahtumia on tulossa jälleen huikea määrä! Kannattaa siis jo harjoitella tanssimoovit kuntoon, avata lauluääni ja pakata leirikamat valmiiksi syksyä varten. Me olemme Lapin yliopiston vanhin ainejärjestö ja sitä titteliä tulemme kantamaan aina!

Lopuksi haluan antaa pari kantapään kautta opittua vinkkiä uusille (ja myös vanhoille) opiskelijoille:

  1. Vanha opiskelijoiden sananlasku ”Teen tämän esseen loppuun lomalla” ei toimi. Oikeasti. Ei vaan toimi.
  2. Kello 3.30 tequila yhdistettynä seuraavan aamun luentoon on iso virhe.
  3. Mene luennoille. Ainakin JKT:n luennoille. Helpottaa kummasti kurssin läpipääsyä.

Kesäterkuin,

PJ-Emma

IMG-20180626-WA0018

22/2018 Lerpake jää kesätauolle

Hellurei lapikaslaiset! Kesäkuun on koittanut. Meidän opiskelijoiden kesään kuuluu usein puurtamista kesätöiden parissa, kesäopintojen pakertamista ja ihan silkkaa lomailua. Myös Lerpakkeen toimitus siirtyy ennalta mainittujen aktiviteettien myötä kesätauolle seuraavan neljän viikon ajaksi.

Toimitus palaa eetteriin heinäkuussa viikolla 27. Silloin on luvassa kesäjuttusarja, jossa seurataan hallituslaisten kuulumisia ympäri Suomen suvea. Uusille valituille opiskelijoille eli tuttavammin fukseille on tulossa hyödyllistä tietoa ja vinkkejä yliopisto-opintojen alkuun.

Lyhyen informaatiopitoisen jutun lopuksi käytän hävyttömästi tilaisuuden hyväkseni mainostaa syntymäkaupunkiani. Tässä on tulevan heinäkuun paras menovinkki opiskelijoille, jotka liikutte silloin Satakunnan suunnalla; Suomi Areenalta löytyy mielenkiintoista yhteiskunnallista kuultavaa jokaiselle, Pori Jazz -festivaalin ohjelmistoon kuuluu runsaasti ilmaista livemusiikkia ja Yyterin hiekkarannat tarjoavat elämyksellistä meininkiä heinäkuun helteillä. Tul sääki Porii!

– Vili, päätoimittaja

18/2018 – Vapun jälkeinen pikaraportti

Lauantaina 5.5 – Morjens! Se on itse päätoimittaja taas täällä ja jälleen reissun päällä. Olympiavapusta selvittiin kunnialla ja allekirjoittanut onkin lähtenyt samalla urheilullisella flowlla pelireissulle pääkaupunkiin. Lauantaiaamuna kahdeksalta Helsingin keskusta oli hiljainen ja autio. Parin tunnin kuluttua liikkeiden auettua ihmisiä onkin jo liikkeellä. Löysin mukavan kuppilan, jossa teekupposen äärellä voin avata läppärini. Ikuisena optimistina otin mukaan mahdollisuuden rästiin jääneiden tehtävien kirjoittamiseen. Akku tosin loppuu melko pian. Pari tuntia on kulunut musiikkia kuunnellessa uutisia lukien. Onkohan jossain pistorasiaa lähellä?

Kesä lähestyy (kyllä! ensiviikolle luvattu makiaa keliä Rolloonkin) ja yliopisto alkaa tyhjetä pikkuhiljaa opiskelijoista. Luokanopettajaopiskelijat ovat yleensä viimeisten joukossa paikan päällä kurssien jatkuessa vielä toukokuun loppuun. Lapikkaan tapahtumia on siis vielä tulossa, kuten legendaariset School’s Out-bileet ja kahvihetki. Jostain kuulin, että kahvihetkelle olisi taas tulossa mahtava arvonta! Muista siis pysyä taajuudella.

Ensiviikolla te lukijat pääsette tutustumaan Lapikkaan uusiin tuutoreihin. Tämän jälkeen luvassa on muun muassa läpileikkaus Lapikkaan lukuvuoteen -17-18 kuvien ja muistojen kera. Kesäksi on tiedossa jotain uutta ja ihmeellistä, mutta eipä paljasteta sitä vielä tässä vaiheessa. Meikäläinen lähtee nyt dallaamaan kohti hotellia. Oikein samettisen pehmeää viikonloppua jokaiselle!

– Vili